Kaikki uutiset

Meltauksen energiahankkeen ja Metlan alueen kaavamuutos vireille, Kauppayhtiön kaavan ja Hirvaan osayleiskaavan luonnokset kommentoitavana

Julkaistu 2.6.2025 14:41

Kuntalaiset ja muut osalliset voivat antaa palautetta kaavoista kesäkuun loppuun saakka.

Rovaniemen kaupunki on laittanut vireille uusia asemakaavamuutoksia. Vireille on tullut esimerkiksi kaavamuutos, jonka tarkoituksena on mahdollistaa uusiutuvan energian hanke Meltauksen alueelle. Hanke sisältäisi kolme tuulivoimalaa, aurinkovoimalan, vedyn tuotantolaitoksen sekä sähköaseman.  

Hankkeen ensimmäinen yleisötilaisuus pidetään Meltauksen kappelin seurakuntasalilla 11.6.2025 klo 17–19 osoitteessa Kittiläntie 5615, 97340 Meltaus. Kahvitus alkaa klo 16.30.  

Tilaisuudessa voi esittää kysymyksiä Rovaniemen kaupungin, AFRY Oy:n ja VetyAlfa Oy:n edustajille.  

Lisäksi vireille on tullut Viirinkankaalle Etelärantaan sijoittuva kaavahanke, jossa tutkitaan entisen Metsäntutkimuslaitoksen alueen muuttamista asuinalueeksi.  

Molemmat kaavamuutokset ovat alkuvaiheessa. Kaupunki on laatinut kaavoista osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS), jossa kuvataan esimerkiksi muutosten aikataulua ja osallistumismahdollisuuksia. Kuntalaiset voivat antaa palautetta suunnitelmista 29.5.–30.6.2025.  

Nämä ja muut vireille tulleiden kaavojen aineistot löytyvät osoitteesta rovaniemi.fi/kaavatori. Tässä tiedotteessa mainittujen kaavojen aineistot löytyvät myös tämän uutisen lopusta kohdasta Linkit. 


Kauppayhtiön, Hirvaan ja Viirinkankaan kaavaluonnokset nähtävillä – kuntalaisilta pyydetään mielipiteitä 


Kaupunki on myös laatinut kaavaluonnoksia seuraavista kaavoista:

  • Lisärakentaminen Valtakadun varrella sijaitsevalle Kauppayhtiön tontille  
  • Nelostien linjauksen muuttamiseen välillä Hirvas-Alakorkalo 
  • Viirinkangas, Sivutie-Luironkatu-Pappilantie: kahden kortteliosan muutos pientaloasumisesta kerrostaloasumiseen ja päivittäistavarakaupan laajennus

Kuntalaiset voivat nyt kertoa mielipiteensä kaavaluonnoksista. Luonnoksista ja muusta valmisteluaineistosta voi antaa palautetta 29.5.–30.6.2025. 

Kaavaluonnokset ovat nähtävillä kaupungin verkkosivuilla osoitteessa rovaniemi.fi/kaavatori sekä kaupungin palvelupiste Osviitassa (Koskikatu 19). Aineistot löytyvät myös tämän uutisen lopusta kohdasta Linkit. 

Aikaa palautteen antamiseen on maanantaihin 30.6.2025 klo 16:een saakka. Palautteet pyydetään toimittamaan sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@rovaniemi.fi tai kirjallisesti osoitteeseen Rovaniemen kaupungin kirjaamo, PL 8216, 96191 Rovaniemi. Palautteeseen tulee sisällyttää allekirjoitus sekä yhteystiedot.  

Katso kaikki uutiset