Koronataudin sairastanut ja kolme rokoteannosta saanut ei tarvitse neljättä rokoteannosta.
Rovaniemen kaupunki laajentaa neljänsiä rokotuksia 60 vuotta täyttäneille THL:n suosituksen mukaisesti. Aikoja on saatavilla maanantaista 29.8.2022 alkaen. Aikoja voi jo varata.
Neljänsiä annoksia annetaan edelleen myös 18–59-vuotiaille riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville henkilöille.
Huomioithan että neljännen rokotteen voi saada, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Sairastettu koronavirustauti vastaa yhtä rokotusta. Koronataudin sairastanut ja kolme rokoteannosta saanut ei tarvitse neljättä rokoteannosta. Poikkeuksena on sairastuminen alle 6 viikon sisällä rokotuksesta, jolloin myös 4. rokotus katsotaan tarpeelliseksi.
Ajanvaraus tapahtuu verkossa osoitteessa
rovaniemi.terveytesi.fi tai puhelimitse numerosta 016-322 4913 arkisin klo 9–14. Rovaniemen kaupungin rokotuspisteen käyntiosoite on Koskikatu 25, 3. krs., Rinteenkulman kauppakeskuksen eteläpääty.
Vakavan koronavirustaudin riskiryhmät
Riskiryhmään 1 kuuluvat henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila:
- Elinsiirto tai kantasolusiirto
- Aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti
- Vaikea puolustusjärjestelmän häiriö
- Vaikea krooninen munuaissairaus
- Vaikea krooninen keuhkosairaus
- Lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes
- Downin oireyhtymä
Riskiryhmään 2 kuuluvat henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus tai tila:
- Jatkuvaa lääkitystä vaativa astma
- Vaikea sydänsairaus, muun muassa sydämen vajaatoiminta (ei kuitenkaan pelkkä verenpainetauti)
- Hengitystä haittaava neurologinen sairaus tai tila
- Immuunipuolustusta heikentävä lääkehoito autoimmuunisairauteen
- Vaikea krooninen maksasairaus
- Tyypin 1 diabetes tai lisämunuaisten vajaatoiminta
- Uniapnea
- Psykoosisairaus
- Sairaalloinen lihavuus (painoindeksi yli 40)
- Raskaus
Neljänsiä koronarokotuksia ei toistaiseksi suositella 12–17-vuotiaille riskiryhmäläisille poislukien 12-vuotta täyttäneet vakavasti immuunipuutteiset, joille rokotusta on suositeltu jo aiemmin.
Lisätietoa neljänsien rokotusten kohderyhmien laajentamisesta löytyy THL:n tiedotteesta (linkki tämän jutun alla).
Lisätietoa Rovaniemen kaupungin koronarokotuksista löytyy osoitteesta rovaniemi.fi/koronarokote.
Juttua täydennetty 23.8. klo 9:18 tiedolla, että rokotus tapahtuu Rinteenkulman kauppakeskuksessa.