Rovaniemi-viikkoa vietetään tänä vuonna 5.-11. syyskuuta. Tarjolla on runsaasti monipuolisia elämyksiä kulttuurinnälkäisille ja kohtaamisia kaupungilla ja kylillä, ainutlaatuisissa ympäristöissä luonnon ja ihmisten äärellä.
Tänä vuonna kaupungin täyttää todellinen tapahtumien superviikko, sillä Rovaniemi toimii kotina myös Valtakunnallisille kotiseutupäiville. Vuosittain eri puolilla Suomea vietettävä tapahtuma tuo ohjelmistoon mittavan kattauksen kotiseuturakkautta huokuvia tapahtumia kuten kiehtovia retkiä, ajankohtaisia keskustelukammareita, seminaareja, konsertteja ja elokuvanäytöksiä sekä kaikille kaupunkilaisille ja juhlavieraille avoimet avajaiset.
Lähes kahdensadan tapahtuman paletista löytyy vilkkaita torijuhlia, taidetyöpajoja, kävelykierroksia, paikallisiin palveluihin tutustumista, näyttelyitä ja lapsiperheille suunnattua ohjelmaa. Rovaniemi-viikon sunnuntai on vakiintunut useiden eri kulttuurikäyntikohteiden avoimien ovien päiväksi.
Tänäkin syksynä ohjelmistoa värittää myös Jutajaiset, kansainvälinen kansanmusiikin ja -tanssin festivaali. Se tarjoaa Rovaniemi-viikon vieraille folkhenkisiä nautinnollisia aineksia. Perheiden pitkäaikainen suosikki, metsäiseen tekemiseen keskittyvä Sahanperän Savotta kutsuu rovaniemeläisiä koolle Arktikumin ja Pilkkeen alueelle. Pöykkölässä Rovaniemen kotiseutumuseon pihapiirissä saadaan jälleen nauttia markkinatunnelmasta. Viikonlopun kestävät Sadonkorjuumarkkinat tuovat esille paikallista osaamista.
- Oletpa sitten uusi rovaniemeläinen tai paljasjalkainen paikkakuntalainen, kutsumme sinua kokemaan kaupunkia uusin silmin! Lämpimästi tervetuloa viihtymään ja juhlistamaan kaupungin historiaa ja nykypäivää, toivottaa Rovaniemi-viikon koordinoiva Katja Rakkolainen.
Löydä omat tapahtumasuosikkisi
Monimuotoisesta ohjelmasta löytyy koettavaa kaikenikäisille. Tutustu Rovaniemi-viikon koko ohjelmaan 5.-11.9.2022 LINKKI tapahtumakalenteriin
Rovaniemi-viikon verkkosivut: https://www.rovaniemi.fi/rovaniemiviikko Rovaniemi-viikko
Facebookissa: https://www.facebook.com/Rovaniemiviikko Rovaniemi-viikko
Instagramissa: https://www.instagram.com/rovaniemiviikko