Rallien talkoonainen haluaisi päästä Rovanperän kyytiin

Julkaistu 19.2.2021 9:30

Elisabeth Arden, Lisbeth Tuura, Lissu. Rakkaalla rallikaverilla on monta nimeä. Näin ainakin rovaniemeläisen Elise Härön kohdalla. Elise on autourheilukärpäsen pureman saanut nainen, joka on antanut talkoopanoksensa Tunturirallille jo 1980-luvun lopulta saakka. MM-ralleilla talkoilu ei aiheuta hänelle liikoja paineita - luottamus Rovaniemen talkootiimiin on luja.

Elise 2.jpg
Elise Härölle Tunturiralleista alkaneet talkootyöt ovat avanneet kokonaisen elämäntavan.

Kokeneen rallikonkarin MM-pesti tulee sijoittumaan erikoiskokeille eli pätkille, joissa hän kirjaa ylös kuskien aikoja. Perjantaina puuhanainen talkoilee Vennivaarassa, lauantaina Mustalammella ja sunnuntaina Aittajärvellä.

- Ralliurani ensimmäisiä tehtäviä oli istua stop-autossa maalissa ja kirjata käsin kuskien ajamia aikoja ylös. Se oli tarkkaa hommaa ja päivät venyivät aina aamusta iltamyöhään saakka. Raitis ilma kovissa pakkasissa otti mehut naisesta eikä energiaa olisi riittänyt rallitansseihin tai muihin iltarientoihin, kertoo Elise.

Tarkka, huolellinen työnjälki huomattiin ja nainen kutsuttiin talkootöihin tapahtuman pääkallopaikalle, rallitoimistoon, jossa alkuvuosina tehtiin Elisan sanojen mukaan lippuja ja -lappuja pitkälti käsityönä.

- Laminoitiin ja leikattiin hiki hatussa kaikkea mahdollista toimitsijakorteista ruokalippuihin, vuosikymmeniä rallitoimiston vakiotiimissä ahkeroinut Elise muistelee.

Eläkeläisellä on aikaa seurata myös virtuaalista autourheilua

MM-rallien saaminen Rovaniemelle on Elisen mielestä loistava asia, mutta minkäänlaisia paineita hän ei tunne. Luottamus Rovaniemen autourheilijat ry:n talkootiimin osaamiseen ja pitkään kokemukseen on luja.

- Itselleni tämä on vain yksi autourheilutapahtuma muiden joukossa. Autourheilu on minulle elämäntapa, ei pelkkä harrastus. MM-rallien jälkeen kalenterissani on jokkiskisoja, Rally Sprintia ja Rally Crossia, Jääratakisojakin olen puuhailemassa, luettelee Elise.

Naisen uusin mielenkiinnon kohde on virtuaalinen autourheilu eli eMotorsports, jota hänen oma poikansakin harrastaa.

- Eläkkeellä minulla on aikaa seurata tätäkin mahtavaa lajia! Toivon, että ehdin MM-rallien lauantaina talkoohommista kotisohvalle kello 20.15 mennessä, sillä silloin tulee Yle Areenalta suora lähetys Rovaniemen MM-rallin yhteydessä ajettavasta Arctic eRX Invitational -kisasta. Virtuaalisilla rallycross-radoilla ajettava kisa kerää Suomen parhaat Racing-simulaattorikuskit yhteen taistelemaan Rovaniemen herruudesta. Se on pakko nähdä!

“Pääsisinpä Rovanperän Kallen kyytiin”

Palkatonta talkootyötä tehdään aina sydämellä, ei rahapalkan toivossa. Joskus kiitosta hyvin tehdystä työpanoksesta on Arctic Rallyn talkootiimille tarjottu mukavien, yhteisten tapahtumien muodossa.

- Olemme esimerkiksi vierailleet porotilalla, jossa meille on järjestetty visailuja ja kisailuja. Ralliautoakin olemme päässeet sekä itse ajamaan että kyytiläiseksi. Minä en kyllä vauhtia pelkää, Elisa tokaisee.

Hyvin iloiseksi rallikonkarin tekisi, jos hän pääsisi hyppäämään Rovanperän Kallen kyytiin.

- Siinä meillä on nuori, lupaava kuski, jossa on huippupotentiaalia!

Elise 1.jpg

Jaa sivu

Aiheeseen liittyviä uutisia

  • 22.2.2021

    Koko perhe hulluna ralliin

    Rovaniemeläisen Puhakka-Keskinivan perheessä rallit ovat olleet lähes jokapäiväistä leipää ja sirkushuvia siitä saakka, kun Tarja-äiti ja Jussi-isä hurahtivat Tunturirallin tunnelmasta 1980-luvun lopulla. Tänä päivänä rallien talkoohommissa häärivät myös perheen kaksikymppiset Katriina-tytär ja Olli-poika. Kolmas rallisukupolvikin on jo varttumassa.