Päivitys 20.6.2023 klo 8.45: Korjattu virheellinen tieto kaupunginhallituksen kokoonpanosta.
Rovaniemen kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina 19.6.2023 ennätyspitkään kokoukseen. Kokous kesti taukoineen seitsemän tuntia. Valtuusto käsitteli muun muassa vuoden 2022 tilinpäätöstä. Lisäksi valtuusto valitsi poliittisten toimielinten jäsenet seuraavaksi kahdeksi vuodeksi eli jäljellä olevalle valtuustokaudelle.
Tilinpäätös hyväksyttiin – koronahankinnoista ei myönnetty vastuuvapautta
Valtuusto hyväksyi Rovaniemen kaupungin vuoden 2022 tilinpäätöksen. Valtuusto myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille, pois lukien silloinen vt. sosiaali- ja terveysjohtaja ja hyvinvointilautakunta. Taustalla oli koronajäljitykseen liittyvä hankinta, jota ei kilpailutettu. Valtuusto ei halunnut myöntää vastuuvapautta, ennen kuin on selvää, että asiasta ei ole aiheutunut kaupungille vahinkoa.
Vastuuvapauden epääminen tarkoittaa, että kaupunki voi halutessaan myöhemmin esittää vaatimuksia silloiselle vt. sosiaali- ja terveysjohtajalle ja hyvinvointilautakunnan jäsenille. Valtuusto päättää myöhemmin erikseen, ryhtyykö kaupunki toimenpiteisiin ja mihin toimenpiteisiin.
Vastuuvapausasia tulee uudelleen valtuuston käsittelyyn viimeistään vuoden 2023 tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä.
Hallintosääntöön muutoksia – valtuusto päättää jatkossa päiväkotien, koulujen ja kirjastojen määrästä
Valtuusto teki muutoksia hallintosääntöön, joka ohjaa kunnan toimintaa. Muutoksiin kuuluu muun muassa se, että jatkossa päiväkotien, peruskoulujen, lukioiden ja kirjastojen määrästä ja sijainneista päättää valtuusto. Aiemmin päätökset tehtiin sivistys- ja hyvinvointilautakunnissa. Kaupunginhallituksen esityksestä puuttuivat päiväkodit, mutta ne lisättiin päätökseen Tiina Outilan (vas) esityksestä äänin 33-18.
Tilajaosto puolestaan päättää jatkossa tilahankinnoista viiteen miljoonaan euroon saakka. Tämän ylittävistä tilahankinnoista tarvitaan talousarvion määrärahapäätös ja valtuuston periaatepäätös. Aiemmin tilajaosto päätti tilahankinnoista 10 miljoonaan euroon saakka. Tilajaoston puheenjohtaja Päivi Alaoja (kok) esitti, että raja pysyisi 10 miljoonassa. Esitys kaatui äänin 29–21.
Kaupunginhallituksen ja lautakuntien kokoonpanoon muutoksia, valtuustolle uusi puheenjohtajisto
Valtuusto valitsi jäseniä kaupungin poliittisiin toimielimiin valtuustokauden toiselle puolikkaalle eli seuraavan kahden vuoden ajaksi.
Riku Tapio (kesk) esitti, että kaupunginvaltuustolle valitaan varsinaisen puheenjohtajan lisäksi neljä varapuheenjohtajaa. Aiemmin varapuheenjohtajia on ollut kolme. Terhi Heikkilä (sd) puolestaan esitti, että varapuheenjohtajien määrä pidetään entisellään. Heikkilän esitys voitti äänin 29–22.
Riku Tapion esityksen taustalla oli Sara Seppäsen (ps) poisjäänti kaupunginhallituksen jäsenen paikalta, kun tämä valittiin eduskuntaan. Perussuomalaisilla ei kuitenkaan ollut toista naisvaltuutettua, jonka se olisi voinut nostaa hallitukseen. Perussuomalaiset ja Vasemmistoliitto tarjosivat ratkaisua, jossa Vasemmistoliitto vaihtaisi jäsenen kaupunginhallitukseen ja saisi neljännen varapuheenjohtajan paikan valtuustossa. Myös perussuomalaisten valtuuston varapuheenjohtajuus olisi säilynyt.
Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin nykyinen puheenjohtaja Heikki Autto (kok) ja ensimmäisenä varapuheenjohtajana toimii jatkossakin Pertti Lakkala (kesk). Toiseksi varapuheenjohtajaksi vaihtui Mikkel Näkkäläjärven (sd) tilalle Eemeli Kajula (sd) ja 3. varapuheenjohtajaksi Juha-Pekka Mikkolan (ps) tilalle Henri Ramberg (vas).
Kaupunginhallitukseen Sara Seppäsen tilalle nousi Tuomas Koskiniemi (ps) ja Henri Rambergin tilalle Mari Ikonen (vas). Eemeli Kajulan (sd) tilalle 1. varapuheenjohtajaksi vaihtui puoluetoveri Mikkel Näkkäläjärvi.
Lisäksi valtuusto muun muassa hyväksyi asemakaavamuutoksen, joka mahdollistaa rivitalon rakentamisen Karvonrantaan Pieskätielle.
Kokouksen pöytäkirja julkaistaan tiistaina 20.6.2023 verkkosivuillamme (linkki alla).