Rovaniemen valtuusto päätti, että kaupungintaloon tehdään laaja remontti

Julkaistu 15.5.2023 19:00

Kaupungintalo_Arto Liiti.jpg
Kuva: Rovaniemen kaupunki / Arto Liiti

Rovaniemen kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina 15.5.2023 käsittelemään muun muassa kaupungintalon remontin laajuutta ja aikataulua. Asia herätti vilkasta keskustelua, samoin kotouttamisohjelman päivitys. 

Valtuusto teki seuraavia päätöksiä:  

  • Valtuusto päätti, että Rovaniemen kaupungintaloon tehdään laaja remontti, jossa uusitaan myös talotekniikka. Näin sisäilma saadaan varmimmin kuntoon. Remontti kestää arviolta kolme vuotta. Kustannusarvio on 30 miljoonaa euroa. 

  • Valtuusto hyväksyi Hirvaan osayleiskaavan muutoksen. Muutos mahdollistaa päiväkodin ja pientalojen rakentamisen Häkinvaaran alueelle nelostien lähelle, noin 10 kilometrin päähän keskustasta. Henri Ramberg (vas) esitti, että kaava olisi palautettu valmisteluun. Ehdotus kaatui äänin 43-8. 

  • Valtuusto hyväksyi asemakaavamuutoksen, joka koskee Kärkkäisen tavaratalolle varattua tonttia teollisuusalueella. Valtuusto hyväksyi kaavamuutoksen alun perin jo vuonna 2022. Lapin Ely-keskus kuitenkin jätti asiasta oikaisukehotuksen. Nyt kaavaan on lisätty merkintä, jonka mukaan tontin maaperä on puhdistettava ennen kuin rakennustyöt aloitetaan

  • Hyväksynnän sai myös kaupungin kotouttamisohjelma, jota on päivitetty. Ohjelmassa linjataan, miten maahanmuuttajia juurrutetaan Rovaniemelle vuosina 2023–2025. Ohjelma piti päivittää muun muassa, koska maailmanpoliittinen tilanne on muuttunut Ukrainan sodan myötä ja koska sote-palvelut ovat siirtyneet Lapin hyvinvointialueen vastuulle vuoden 2023 alussa. Lain mukaan kunnassa on oltava kotouttamisohjelma, joka pitää päivittää neljän vuoden välein.

  • Valtuusto päätti siirtää valtuuston puheenjohtajiston valinnan sekä kaupunginhallituksen ja muiden toimielinten puheenjohtajien ja jäsenten valinnan kesäkuun kokoukseen. Nykyiset toimikaudet jatkuvat kesäkuun loppuun. Päätöksenteon siirron tarkoituksena on, että paikat ehditään neuvotella tasa-arvolain mukaisiksi. Puheenjohtajiston ja toimielinten jäsenten toimikaudet kestävät kaksi vuotta. 

Kokouksen pöytäkirja julkaistaan verkkosivuillamme (linkki alla). 

Jaa sivu