Rovaniemen kaupunki on palkinnut vuoden kulttuuri-, nuoriso-, liikunta- ja urheiluteot. Vuoden 2024 palkittuja ovat muun muassa kuvataiteilija ja kuraattori Tuomas Korkalo, katukulttuuriyhdistys Transcendent ry, Songan Haamupuiston Hanna Pilve-Salminen, Tare Rockin Jarmo Saitajoki sekä Salmijärven ladun kunnossapitäjät, Vuoden seuratoimitsijana palkittiin Juha Jaakola sekä Vuoden urheilijaksi valittiin Aada Kuusela. Lisäksi palkittiin 13 muuta menestynyttä rovaniemeläistä urheilijaa.
Nuorisotekopalkinto 2024
Katukulttuuriyhdistys Transcendent ry
Perustelut: Katukulttuuriyhdistys Transcendent ry on monen vuoden ajan tehnyt erinomaista työtä erityisesti nuorten katukulttuuriin ja urbaaniin itseilmaisuun liittyen.Transcendent ry on luonut ympäristön, jossa nuoret voivat kokea itsensä arvostetuiksi, löytää yhteisönsä ja kehittää taitojaan. Tämä yhdistys ei vain tarjoa nuorille mahdollisuuksia, vaan myös rohkaisee heitä ottamaan vastuuta, toimimaan yhdessä ja voimaan paremmin.

Kulttuuripalkinto 2024
Tuomas Korkalo
Perustelut: Tuomas Korkalo on Rovaniemellä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija ja kuraattori, joka on upeasti edistänyt Rovaniemen näkyvyyttä kansallisesti ja kansainvälisesti.


Kulttuuritekopalkinto
Hanna Pilve-Salminen ja Songan Haamupuisto
Perustelut: Hanna Pilve-Salminen on rovaniemeläinen taiteilija, joka on luonut ainutlaatuisen Haamupuiston Rovaniemen Songankylään. Haamupuisto on 400 metrin pituinen kummituskävely keskellä metsää, jossa vierailijat voivat kokea arktisten kummitusten tarinoita ja nauttia pelottavasta tunnelmasta. Upean ja jännittävän, erilaisen kulttuurikohteen kehittäjä - Haamupuisto poikkeaa alueen "joulu- ja porotarjonnasta" positiivisesti synkkyydellään, ja tuo lisäksi näkyvyyttä rovaniemeläiselle kylälle. Hannan haamut eivät ole pelkästään patsastaidetta, vaan myös olentoja, joilla on oma tarinansa. Taiteilija on kuitenkin myös monipuolinen osaaja, ja haamupatsaiden lisäksi galleriassa on toinen toistaan upeampia maalauksia.

Kulttuuritekopalkinto
Tare Rock / Jarmo Saitajoki
Perustelut: Tare Rock on rovaniemeläisen pitkän linjan musiikkivaikuttaja Jarmo Saitajoen järjestämä uusi musiikkifestivaali Rovaniemellä. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran lokakuussa 2024 Monitoritalo Mondella ja se tarjosi monipuolisen kattauksen rock- ja hiphop- musiikkia. Tare Rock tuo esille lappilaisia ja pohjoisen Suomen bändejä, mikä edistää paikallista musiikkikulttuuria ja antaa paikallisille artisteille näkyvyyttä. Tapahtuma kokoaa yhteen ihmisiä eri taustoista ja ikäryhmistä vahvistaen yhteisöllisyyttä ja luoden positiivista ilmapiiriä.
Kulttuurin Kunniamaininta
Jaakko Laitinen & Väärä Raha
Vuoden Etno 2024-palkinnon johdosta kunniamaininta kotimaisen musiikin parhaimmistoon kuuluvalle orkesterille, joka tarjoaa yleisölle unohtumattomia musiikkikokemuksia ja Rovaniemen kaupungille monia ylpeyden aiheita.
Liikuntapalkinnot 2024
Vuoden liikuntateko
Salmijärven ladun kunnossapitäjät: Pekka Kulju, Hannu Ylevä ja Samuli Marski
Perustelut: Salmijärven rannalla asuu miehiä, jotka omalla aktiivisuudellaan ja sitoutumisellaan on mahdollistanut monille rovaniemeläisille liikunnan ilon ja ulkoilun riemun. He pitävät huolta siitä, että järven ympäri kulkee hyvin huollettu latu, jota voivat hyödyntää eri-ikäiset hiihtäjät – niin yksin hiihtävät, perheet kuin koiran kanssa ulkoilevatkin. Tällä toiminnalla on ollut merkittävä vaikutus alueen asukkaiden hyvinvointiin ja liikuntamahdollisuuksiin.
Vuoden seuratoimitsija
Juha Jaakola, Santa Claus Ski Team
Juha toimii keskeisessä roolissa suomalaisen alppihiihdon kilpailujen järjestämisessä laaja-alaisella osaamisellaan. Hän on mahdollistanut kilpailutoiminnan kehittämisen ja omaa ajanoton erityisosaamisen sekä nuorten ja aikuisten kilpailuiden järjestämiset Rovaniemellä, Pohjois-Suomen tuntureilla ja tarvittaessa ympäri Suomen. Juha on ollut mukana toiminnassa useita kymmeniä vuosia. Lisäksi hän on toiminut aktiivisena seuratoimijana mm. Santa Claus Ski Team ry:n puheenjohtajana, hallituksen jäsenenä ja varainhankinnan vastuuhenkilönä.

Vuoden urheilija
Aada Kuusela
Aada voitti aikuisten parisarjan kultaa tankotanssin MM-kisoissa parinsa Helmi Korven kanssa.
Menestyneiden urheilijoiden huomioiminen:
Lauri Vuorinen: kolme palkintosijaa vuoden 2024 maastohiihdon maailman cupin kilpailuissa (parisprintti- ja sprinttikisoissa)
Robert Pirkkiö: voimamieskisojen EM- ja MM-kisojen pronssit
Samuli Pirkkiö: painonnoston Masters MM-kulta
Juho Autio: kivääriammunnan (3x20 ls) EM-kisojen pronssi
Aada Kuusela: tankotanssin aikuisten parisarjassa MM-kulta
Jari Laulumaa: kasa-ammunnassa EM-kultaa,- hopeaa ja –pronssia
Aki Pihlaja: moottorikelkkailun snowcrossin MM-pronssi
Nikita Kurkinen: bodyfitneksen EM-kulta
Johanna Husa-Russell, painonnoston Masters EM-kulta ja MM-kulta
Minna Karvinen, painonnoston Masters MM-kulta
Kimmo Ulvas, painonnoston Masters MM-kulta
Eija Selkälä, painonnoston Masters MM-hopea
Kii Korhonen, painonnoston Masters , painonnoston Masters MM-pronssia