Perinteisillä Rovaniemi-viikon vierailuilla kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Autto ja vapaa-ajan palveluiden palvelualuepäällikkö Merja Tervo saivat tänäkin vuonna kunnian käydä kukittamassa sekä kaupungin vanhimman asukkaan että nuorimman eli ensimmäisenä syntyneen vauvan. Ikäeroa juhlituilla oli huimat 102 vuotta!
Kaupungin vanhin Aini Rapo on jo 102-vuotias - eikä vieläkään lukulaseja
Jo viime vuonna kaupungin vanhin oli
Aini Rapo, joka löi onnittelijat ällikällä, sillä hän asui vielä tuolloin omassa kaupunkikodissaan. Nyt 102-vuotias Aini on arkensa helpottamiseksi muuttanut Saarenkotiin, mutta on yhtä eloisa ja tarinoita riittää. Huumori on tallella!
- Täällä minä olen, istuva kuningatar! Siekö pääsit Heikki sittenkin tulemaan? Mie katoin eilen televisiosta, että siehän olet Helsingissä, päivänsankari vitsailee.
Suomen politiikkaa Aini kertoo seuraavansa “juorulehdistä” kuten iltapäivälehdistä. Yksi viime hetken huomio on ollut
Sanna Marinin uusi hiusmalli.
- Mulla kävi silimään sen uusi tukka, mutta sehän on menossa uusiin hommiinkin. Saa nähdä paljonko sille palkkaa maksetaan. Siinä on kyllä kova nainen, pohtii 102-vuotias.
TV-ohjelmat hän sanoo valitsevansa vähän hömppäpohjalta tyyliin “Tanssii tähtien kanssa”, mutta viime aikoina on alkanut näkö heiketä.
- Olisiko jo äidin aika saada ensimmäiset lukulasit? Soitin silmälääkärille ja hän totesi, että vastaanotolle voi tulla 102-vuotiaanakin. Ikä ei kuulemma ole esteenä, Ainin tytär
Ulla Herva nauraa.
Mutta mikä on pitkän iän salaisuus?
- No se on tietenki se pottu ja läskisoosi! Ja olen mie kyllä saanut iloa ja ylpeyttä lapsistani ja kolmesta lapsenlapsestani.Yksi on Oulun yliopiston professori. Siitä mie voin olla ylypiä!
Puhetta ja naurua tulvineen vierailun lopuksi sovittiin jo ensi vuoden onnittelutreffit: sama aika, sama paikka.
Tyttövauva syntyi Rovaniemi-päivänä
Rovaniemen nuorinta asukasta vanhempineen päästiin onnittelemaan Lapin keskussairaalan synnytysosastolle. Hanna ja Timo Sorvarin 51 senttiä pitkä ja 3600 grammaa painava tyttövauva putkahti maailmaan sopivasti juuri Rovaniemi-päivänä 7.9.2022 kello 13.29.
Vastasyntynyt päivänsankari oli yllättävän pirteä koko kaupungin onnitteluvierailun ajan.
- Kiitos tästä yllätyksestä, kukista ja lahjoista. Hieno huomionosoitus! Vauvan pikkukimppu ja isompi kimppu saavat kyllä mennä jo edeltä kotiin, sillä huomenna meillä on jo kotiinlähtö, Hanna-äiti iloitsee.
Timo-isä ei jaksaisi millään odottaa tyttöjään kotiin.
- Ei voi kuin ihmetellä ja ihastella, vaikka jännittäähän tämä uusi rooli vähän, hän tunnustaa.
Kaupungin onnittelukäynnillä ollut Merja Tervo paljasti vierailun lopuksi, että hän itse on ollut samassa tilanteessa 36 vuotta sitten.
- Tyttäremme sattui syntymään Rovaniemi-päivän ensimmäisenä vauvana. Varsin erikoinen hetki oli, kun tutut kollegat tulivat onnittelemaan kukkakimpun kera, Merja muistelee.
Rovaniemi-päivän hieno perinne on jatkunut jo 43 vuoden ajan.