Kaksi kohta valmistuvaa 25-vuotiasta lääkäriä ja kaksi erilaista muuttotarinaa, mutta sama tuleva kotikaupunki. Emmi Mustajoki on saapunut Rovaniemelle muuttokuormansa kanssa Tampereelta jo kuluvan helmikuun puolivälissä, kun taas harjoittelujaksoillaan kaupunkiin rakastunut Elisa Jääskeläinen joutuu odottamaan omaa paluutaan vielä kesään asti.
- Haaveenani on jäädä pidemmäksi ajaksi Rovaniemelle! En olisi uskonut, että menetän näin sydämeni. Lähdin viime vuonna harjoitteluun reissunaisen päähänpistosta, täysin tietämättömänä siitä, mikä minua Rovaniemellä odottaa. Tein harjoittelua perusterveydenhoidossa ja nautin kaupungin luonnosta sekä upeasta ravintolatarjonnasta tammikuusta maaliskuuhun. Jäin harjoittelun jälkeen fiilistelemään Lapin tuntureille vielä koko huhtikuuksi, Elisa Jääskeläinen kertoo.
Elisan tapaan Emmi Mustajoen muuton suurin motiivi ei ollut seikkailu eikä puhtaasti edes ammatillinen, vaikka hänelle oli jo aikaisessa vaiheessa opiskeluaan vahvistunut, että Rovaniemen terveyskeskus on arvioitu vuosi toisensa jälkeen viiden tähden koulutuspaikaksi Suomen nuorten lääkäreiden keskuudessa.
- On ollut todella hienoa saada tehdä harjoittelujaksot juuri Rovaniemellä, mutta vakituiseksi kotipaikakseni se valikoitui vain yhdestä syystä: olemme poikaystäväni kanssa eläneet jo yli neljä vuotta etäsuhteessa. Hän on saanut vakituisen työpaikan Rovaniemeltä ja olemme jo ostaneet omakotitalon Syväsenvaarasta. Koiranpentukin meille on tulossa, iloitsee Emmi.
Emmi arvostaa uudessa kotikaupungissaan sen ravintolatarjontaa. - Vaikka vaihtoehtoja vähemmän kuin etelän isommissa kaupungeissa, taso on todella hyvä. KUVA: Toni Eskelinen.
Erilainen, rennompi kotikaupunki
Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva Emmi ei ole koskaan aikaisemmin asunut näin pohjoisessa eikä näin pienessä kaupungissa. Lomillaankin hän on mieluiten suunnannut etelään. Silti Rovaniemen elämänrytmi on onnistunut sulattamaan hänen sydämensä.
- Täällä minulla on kerrankin oikeasti vapaa-aikaa. Aikaa jää harrastuksille kuten bolderointiin ja joogaan, joita harrastan Väessä. Siellä käy paljon muitakin junantuomia rovaniemeläisiä, hän kertoo.
Ystäviäkin on löytynyt, sillä avomiehen työkavereiden tyttöystävät pitävät tiiviisti yhteyttä. Ja lisää seuraa on pian tulossa, varsinainen ryntäys, sillä peräti seitsemän Emmin kurssikaveria on tulossa kesästä alkaen töihin Rovaniemelle.
- Rovaniemi on mukavasti erilainen. Ihmiset ovat oikeasti leppoisampia eikä kenelläkään tunnu olevan niin kiire kuin Etelä-Suomessa. Myös Rovaniemen vuodenajat yllättivät. Talvi on täällä oikea talvi ja kesä alkaa vasta kesäkuussa.
Elisa Jääskeläinen (25) aikoo muuttaa pidemmäksi ajaksi Rovaniemelle valmistuttuaan lääkäriksi. Kaupunki on hänen mielestään luotu aktiivista elämäntapaa kaipaavalle.
“Joka päivä teen Rovaniemellä jotakin aktiivista”
Rovaniemi-kesää jo kuumeisesti odottava Elisa Jääskeläinen on koko kuluneen talven kaivannut Rovaniemen valkoisia hankia ja talvilajeja. Etelässäkin hän on päässyt muutamia kertoja hiihtämään, mutta ladut ovat olleet täpötäysiä. Rovaniemellä sai usein hiihdellä ihan omassa rauhassa.
- Asuin Rovaniemellä Ounasvaaran lähellä. Kävin useampana päivänä viikossa joko kävelemässä, retkeilemässä, hiihtämässä tai laskettelemassa. En ole koskaan elämässäni liikkunut talvisessa luonnossa yhtä paljon, Elisa kertoo.
Hänen kotinsa lähellä oli myös luistelukenttä ja viikko-ohjelmaan kuului muun muassa paljon lumitöitä. Rovaniemi-kuukausina hän intoutui myös vapaalaskusta.
- Nyt minulla on koti haussa. Ihastuin Ounasvaaraan, mutta olen avoin kaikille asuinalueille! Toivon nimittäin, että pian tulevaisuudessa minusta tulee rovaniemeläinen pidemmäksi aikaa.