Saaren koululla vatsatautioireita – talousveden käyttö koululla kielletty

Julkaistu 23.2.2023 12:36

Kouluruuassa ei ole laboratoriotutkimuksissa todettu laatuvirheitä.

vesihana1.jpg
Saaren koululla on menneen viikon aikana ilmennyt tavallista enemmän vatsatautioireita, joiden syytä Rovaniemen kaupungin terveydensuojeluviranomainen selvittää. Selvityksessä on tähän mennessä tehty tarkastuksia ja haastatteluita sekä otettu näytteitä muun muassa kouluruuasta. Kouluruuassa ei ole laboratoriotutkimuksissa todettu laatuvirheitä. 

Selvityksessä ilmenneiden seikkojen vuoksi ympäristöterveydenhuolto tutkii parhaillaan Saaren koulun talousveden laatua. Talousveden käyttö koulukiinteistössä on varotoimenpiteenä kielletty. Koulun pihalle on tuotu vesisäiliö, josta oppilaat saavat juomaveden ja keittiö ruuanlaittoon tarvitsemansa veden. 

Koulussa on myös tehostettu käsihygieniaa ja siivousta. Kouluruokailu tapahtuu toistaiseksi kertakäyttöastioilla.

Saarenkylän alueella mahdollisesti esiintyviä vatsaoireita on myös kartoitettu, eikä laajempaa esiintyvyyttä ole havaittu, joten talousveden laadun ei epäillä heikentyneen laajemmalla alueella. 


 

Jaa sivu