Saarenkodin ikäihmiset pääsivät nauttimaan tutuista Lapin lauluista kaupungin kulttuurilahjana

Julkaistu 12.12.2023 13:16

Rovaniemen kaupungin kulttuuripalvelut palkitsee taas tämän joulukuun aikana kuntalaisten ehdotusten perusteella yhteisöjä tai ryhmiä, jotka ovat tuottaneet Rovaniemelle virtaa, nostetta ja loistetta kuluneen vuoden aikana. Palkintoina yhteisöille tarjotaan kulttuurielämyksiä. Yksi tämän joulun lahjan saajista oli palvelutalo Saarenkodin asukkaat ja henkilökunta.

IMG_5822 (1).jpg
Siina Toimela onnistui luomaan musiikkihetkeen tunnelman, joka innosti myös laulamaan ja taputtamaan mukana.

Paikalle Saarenkodin saliin saapui kulttuurilahjasta nauttimaan lähes kaikki talon 39:sta asukkaasta. Hoivamuusikkona sairaaloissa ja hoivakodeissa paljon esiintyvä Siina Toimela haitareineen onnistui nostamaan yleisön muistin sopukoista monta muistojen laulua ja tunnelmaa. Kulkurin valssi ja Arvon mekin ansaitsemme innosti taputuksiin ja moni yhtyi jopa yhteislauluunkin. Myös Inarinjärvi ja Jätkän humppa ilahduttivat yleisöä.

- Hienoa, että saamme tällaista huomiota kulttuurilahjan muodossa. Meidän asukkaamme ovat lähes kaikki muistisairaita. Heissä erityisesti musiikki ja tutut laulut herättävät tunteita sekä nostaa muistojakin pintaan, He nauttivat kovasti pienistä konserteista ja laulutuokiosta, joita me Saarenkodissa kyllä järjestämme usein. On hienoa, että joku haluaa tarjota näin upean kokemuksen meille, iloitsee palvelutalon esihenkilö Päivi Koivula.

Siina Toimelakin näkee Rovaniemen kaupungin kulttuurilahjan hienona ideana.

- Näitä mieltä lämmittäviä musiikkituokioita saan nyt joulukuussa viedä neljälle eri yhteisölle. Teen itse parhaillaan myös opinnäytetyötä ikäihmisten musiikki- ja liiketuokioista, Toimela kertoo.

saarenkoti.jpg

Saarenkodin esihenkilö Päivi Koivula kertoo, että musiikkihetket piristävät aina mukavasti talon arkea.
 

Mikä?

Kulttuurielämyslahja ja niiden saajat
Rovaniemen kaupunki haluaa edistää tällä tempauksella Rovaniemen kulttuuriohjelman toteutumista eli rajoja ylittävää yhteistyötä, jota tapahtuu eri toimijoiden, yksiköiden, palvelujen ja ryhmien välillä. Saajaksi kaikki kaupunkilaiset saivat äänestää yhteisöä, joka voi olla esimerkiksi paikallinen järjestö, kaveriporukka, koululuokka, työyhteisö tai joku muu ryhmä.

KULTTUURILAHJAT 2023

Sirkustonttujen jouluvalmistelut, Lumo Company
Lahjan saaja: 3. kaupunginosayhdistys

Kunnan Pojat, joululauluja
Lahjan saaja: Ammattioppilaitos Luovi

Siina Toimela, laulu ja haitari, Lapin lauluja ja muita tuttuja lauluja
Lahjan saaja: Saarenkylän Vanhustenkotiyhdistys ry / Saarenkoti

Siina Toimela, laulu ja haitari
Lahjan saaja: Rovaniemen Kalevalaiset ry

Siina Toimela, Puurojuhlan lauluja
Lahjan saaja: Hoivakoti Lapin Vuokko

Siina Toimela, Vanhaa iskelmää ja yhteislauluja
Lahjan saaja: Totto ry

Lappi Love -duo
Lahjan saaja: Päiväkeskus

Lappi Love -duo
Lahjan saaja: Nivavaaran koulun henkilöstö

Lappi Love -duo
Lahjan saaja: Teatteri Luottamus

Maaemo-trio / Minna Siitonen, Siiri Partanen ja Lola Cervantes
Lahjan saaja: Mieli ry ja Neuvokas

Maaemo-trio
Lahjan saaja: Työikäisten palveluiden asumisen tiimi

Mistä on kysymys?

Virtaa, nostetta ja loistetta
Virta, loiste ja noste ovat Rovaniemen kaupunkibrändin läpileikkaavia teemoja, jotka perustuvat kaupunkilaisten kokemuksiin. Lue lisää osoitteesta brand.rovaniemi.fi

Virta kuvastaa energiaa, sujuvuutta ja muutosta. Mikä yhteisö on mielestäsi tuottanut Rovaniemelle positiivista virettä, edistänyt tasa-arvoa ja yhteisöllisyyttä? Onko yhteisö luonut toiminnallaan jotakin uutta ja hyvää, joka on edistänyt kuntalaisten hyvinvointia?

Loiste kuvaa sisäistä hehkua ja ainutlaatuisuutta. Minkä yhteisön toiminta saa aikaan inhimillistä ja lämmintä hehkua? Kenen toiminnassa näkyy rovaniemeläisen lämmin tapa tehdä asioita? Edistääkö yhteisö toiminnallaan hyvän elämän mahdollisuuksia ja toimiiko se inhimillisesti, ystävällisesti sekä vieraanvaraisesti?

Noste tarkoittaa hyviä tekoja, onnistumisia ja uskaliaisuutta. Mikä yhteisö on rohkeasti luonut uusia toimintatapoja ja siten edistänyt rovaniemeläisten hyvinvointia? Jakaako yhteisö onnistumisen ilonsa myös muille ja voidaanko heidän toiminnastaan inspiroitua myös laajemmin?

IMG_5820.jpg