Kaikki uutiset

Sivistyslautakunta: Saaren koulua ei ole suunniteltu lakkautettavaksi

Julkaistu 27.2.2026 9:51

Sivistyslautakunta korostaa, että kyse on toiminnan kehittämisestä ja profiloimisesta – ei koulun lakkauttamisesta.

Rovaniemen kaupungin sivistyslautakunta kokoontui keskiviikkona 25.2.2026.

Sivistyslautakunta oikaisee julkisuudessa esitettyä käsitystä Saaren koulun tulevaisuudesta. Saaren koulua ei ole suunniteltu lakkautettavaksi palveluverkkosuunnitelmassa.

Palveluverkkosuunnitelmassa on tarkasteltu koulun toimintaprofiilin kehittämistä siten, että Saaren koulu toimisi jatkossa ensisijaisesti 1–2-luokkalaisten sekä päiväkoti-ikäisten lasten ns. pienten kouluna. Tavoitteena on vahvistaa varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen yhteistyötä sekä tarjota lapsille turvallinen ja yhteisöllinen oppimisympäristö.
Mahdolliset muutokset etenevät selvityksen kautta.

Selvitystyön jälkeen kuullaan huoltajia, koululaisia sekä muita asianosaisia. Päätöksiä tehdään vasta tämän valmistelun ja kuulemisten jälkeen, mikäli siihen katsotaan olevan tarvetta.

Sivistyslautakunta korostaa, että kyse on toiminnan kehittämisestä ja profiloimisesta – ei koulun lakkauttamisesta.

Kokouksessa Ramboll Finlandin projektipäällikkö Teemu Kinnunen esitteli koulukuljetusten otto- ja jättöpaikkoihin liittyvän lausunnon. Seutulanharjun, Paavalniemen ja Norvajärven koulukuljetusten otto ja jättöpaikat palautetaan valtuuston päätöksen 10.11.2025 § 107 mukaisesti ennalleen.

Sivistyslautakunta käsitteli myös tilinpäätöksen 2025. Lautakunta päätti käynnistää Ounasjoen peruskoulun lisätilan hankkimisen siten, että tila on käytössä lukuvuoden 2026-2027 alkaessa.

Lautakunta antoi vastaukset seuraaviin valtuustoaloitteisiin:

  • Kesäaikaisen ohjatun kerhotoiminnan käynnistäminen koululaisille 
  • Rekrytointilisä päteville varhaiskasvatuksen opettajille 
  • Elinvoimaa, huoltovarmuutta ja hyvinvointia lisääviä elintarvikehankintoja


Kokouksen pöytäkirja löytyy kaupungin verkkosivuilta (linkki alla). 

Katso kaikki uutiset