Sivistyslautakunta päätti palkata erityisopettajia varhaiskasvatukseen

Julkaistu 23.3.2022 15:52

Päätöksen taustalla on varhaiskasvatuslain muutos, jonka myötä myötä varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsen oikeus tukeen vahvistuu merkittävästi.

stephen-andrews-6NbSIxwZ3_4-unsplash.jpg
Kuva: Stephen Andrews / Unsplash

Rovaniemen kaupungin sivistyslautakunta kokoontui torstaina 24.3. käsittelemään muun muassa uusien erityisopettajien palkkaamista varhaiskasvatukseen.

Sivistyslautakunta päätti perustaa kolme varhaiskasvatuksen erityisopettajan tointa 1.8.2022 alkaen. Kolmen erityisopettajan palkkakustannukset ovat 120 000 euroa vuodessa. 

Päätöksen taustalla on varhaiskasvatuslain muutos, jonka myötä myötä varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsen oikeus tukeen vahvistuu merkittävästi.  Lakimuutos tulee voimaan elokuussa 2022. 

Erityisopettajien antama konsultoiva tuki päiväkotien henkilöstölle on Rovaniemellä kasvanut. Erityisopettajien määrä ei tällä hetkellä riitä kattamaan tätä konsultaation tarvetta.

“Lakimuutoksen myötä varhaiskasvatuksen opettajat osallistuvat entistä enemmän lapsen tuen tarpeen, tukitoimenpiteiden ja niiden toteuttamisen arviointiin. Myös hallintopäätökset työllistävät erityisopettajia jatkossa. Oli ilmeistä, että resurssia piti lisätä”, sanoo sivistyslautakunnan puheenjohtaja Mari Jolanki.  

Sivistyslautakunnan kokouksen tarkastamaton pöytäkirja julkaistaan torstaina 24.3. kaupungin verkkosivuilla (linkki alla). 



Jaa sivu