Kaikki uutiset

Tilajaosto hyväksyi tarjouksen kaupungintalon peruskorjauksen toteutusvaiheesta

Julkaistu 2.10.2024 14:41

Rovaniemen kaupunginhallituksen tilajaosto kokoontui 26.9.2024. Jaosto käsitteli muun muassa tilapalvelukeskuksen talousarvioesitystä vuodelle 2025 ja hyväksyi kaupungintalon peruskorjauksen toteutusvaiheen tarjouksen. 

Tilajaosto on kilpailutuksen perusteella valinnut kaupungintalon peruskorjaushankkeen urakoitsijaksi Sakela Rakennus Oy:n 28.12.2023. Peruskorjaushanke jakautuu kehitys- ja toteutusvaiheisiin.

Kehitysvaiheen tuloksena on määritelty toteutukselle tavoitehinta ja aikataulu. Kehitysvaiheessa tunnistettiin muutoksia alkuperäiseen hankesuunnitelmaan nähden noin 2 miljoonan euron arvosta. Esimerkiksi ilmanvaihtokanavien uusiminen on ennakoitua kalliimpaa. Toteutusvaiheen tavoitehinta, johon edellä mainittu 2 miljoonan euron muutoskustannus sisältyy, on noin 26,5 miljoonaa euroa.

Kaupungin hankkeelle varaama kokonaisbudjetti on 30 miljoonaa euroa, johon sisältyvät tavoitehinnan lisäksi rakennuttamis- ja valvontakustannukset, rakennuttajan riskivaraukset sekä mahdolliset tavoitehintaa nostavat lisä- ja muutostyökustannukset.  Tällä hetkellä ei ole tiedossa riskejä tai muita asioita, jotka aiheuttaisivat kokonaisbudjetin ylittymisen.

Toteutusvaihe käynnistyy välittömästi ja kaupungintalon peruskorjaus valmistuu vuoden 2027 alkuun mennessä.

Katso kaikki uutiset