Tilinpäätös 2024: Rovaniemen kaupungin vuosi oli taloudessa ennakoitua parempi

Julkaistu 12.3.2025 9:38

Rovaniemen kaupungin tulos vuodelta 2024 on 11 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin talous oli ennakoitu alun perin 3,9 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.

Rovaniemen kaupungin vuoden 2024 tilinpäätös on 11 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Ylijäämä on lähes 15 miljoonaa euroa vuoden 2024 alkuperäistä talousarviota suurempi.  

Koko konsernin tilinpäätös on noin 13,5 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Rovaniemi-konsernin vuosikate oli 68,7 miljoonaa euroa, joka kattoi poistot. Konserniyhteisöistä merkittävimmät tilikauden voitot tekivät Neve Oy (noin 4 miljoonaa euroa) ja Rovaseudun Markkinakiinteistöt Oy (3,3 miljoonaa euroa). 


Taustalla menojen pysyminen kurissa ja hyvät verotulot 

Myönteisen kehityksen taustalla ovat erityisesti toimialojen menojen pysyminen budjetissa, toimintatuottojen ylittyminen sekä hyvin kehittyneet verotulot.  
 
Toimintatuottoja kertyi kuusi miljoonaa euroa odotettua enemmän. Suurimmat tulot tulivat muun muassa projektirahoituksista, maanmyyntituloista ja kotouttamisen korvauksista. 

Työllisyysaste pysyi hyvällä tasolla, mikä johti suurempiin verotuloihin. Myös muut työllisyyden tunnusluvut kehittyivät positiivisesti. Esimerkiksi kunnan osarahoittaman työmarkkinatuen menot olivat ennätysalhaiset.   

Verotuloja kertyi yhteensä 117,1 miljoonaa euroa, eli 8,6 miljoonaa alkuperäistä talousarviota enemmän.  
   


Suuret rakennushankkeet kasvattivat investointeja 

Rovaniemen peruskaupungin investointimenot kaksinkertaistuivat vuoteen 2023 verrattuna. Nettoinvestoinnit olivat vuonna 2024 yhteensä 60 miljoonaa euroa, mikä oli 11 miljoonaa euroa budjetoitua vähemmän. Investointimäärärahoja säästyi pääasiassa kaupungintalon peruskorjaustöiden siirtymisen vuoksi. Investointeihin saatiin myös hyvin rahoitusta EU:lta ja valtiolta. Investointimenot olivat konsernissa yhteensä 99,4 miljoonaa euroa. 

Vuonna 2024 investoinnit keskittyivät peruspalveluihin eli suurten koulu- ja päiväkotihankkeiden toteutukseen. Napsun ja Vaaramon monitoimitalot sekä Häkinvaaran uusi päiväkoti valmistuvat vuoden 2025 aikana. Lisäksi kaupunkikonserni investoi muun muassa katujen ja vesiverkoston peruskorjauksiin. 

Rovaniemen lainakanta vuoden 2024 lopussa oli 323,7 miljoonaa euroa (noin 4925 euroa / asukas). Koko konsernin lainakanta oli 360 miljoonaa euroa (5465 euroa / asukas). Lainalla kaupunkikonserni rahoittaa investointeja.  

“Kaupunki panostaa nyt paljon peruspalveluihin vaatimiin investointeihin, mikä nostaa kaupungin lainakantaa. Jatkossa investointeja ja palveluverkkoa pitää harkita tarkkaan”, sanoo kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio. 
 


Rovaniemen asukkaiden ja matkailijoiden määrä jatkoi kasvuaan 

 
Rovaniemen väkiluku kasvoi jo 22. vuotta peräkkäin. Vuoden 2024 lopussa väkiluku oli 65 738 ja kasvoi edellisvuodesta 450 henkilöllä.  
 
Myös matkailu jatkoi voimakasta kasvuaan. Vuonna 2024 yöpymisten määrä ylitti 1,5 miljoonaa. Tämä on 19 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Matkailun taloudellinen vaikutus Rovaniemen kaupunkiin on merkittävä. 
 


Vuoden 2024 tilinpäätöksen valmistelun eteneminen 


Rovaniemen kaupunginhallitus käsittelee tilinpäätöksen kokouksessaan 17.3.2025. Valtuusto käsittelee tilinpäätöksen toukokuussa.   

Kaupunginhallituksen kokouksen esityslista on julkaistu kaupungin verkkosivuilla (linkki alla).  

Lisätietoa muista kaupunginhallituksen kokouksessa käsiteltävistä asioista löydät erillisestä tiedotteesta (linkki alla).  
Katso kaikki uutiset