Kaikki uutiset

Tutustu asukaskyselyiden tuloksiin: lapset arvostavat luontoa ja kavereita, aikuiset kaipaavat turvallisuutta ja toimivia lähipalveluita

Julkaistu 16.6.2025 7:00

Kaupunki on julkaissut kolmen eri asukaskyselyn tulokset. Ne käsittelevät kouluja, päiväkoteja, rovaniemeläisiä paikkoja ja asumista eri näkökulmista. Kyselyihin saatiin yhteensä 1878 vastausta.

106_1_rantariemua_3.jpg
Tässä uutisessa olennaisimpia nostoja kunkin kyselyn tuloksista. Kyselyiden tuloksista tehdyt laajemmat koosteet ovat luettavissa tämän jutun lopussa. 

Lapsille ja nuorille tärkeää ovat lähiluonto ja sosiaaliset suhteet

Rovaniemeläisiltä lapsilta ja nuorilta selvitettiin, millaisista paikoista he pitävät Rovaniemellä ja mistä he eivät pidä. Kyselyyn vastasi 515 lasta ja nuorta eri puolilta Rovaniemeä. Kyselyyn vastasi 6–17-vuotiaita lapsia ja nuoria.

Vastauksissa korostui se, että lapsille ja nuorille ystävyys- ja perhesuhteet ovat tärkeintä kaikessa: koulumatkoilla, koulunkäynnissä, kotona ja vapaa-ajalla. Lisäksi he arvostavat lähiluontoa. Siellä liikutaan, leikitään ja sitä havainnoidaan ja ihastellaan vapaalla ja koulumatkojen aikana.

Lapsille ja nuorille mieluisia paikkoja ovat esimerkiksi ostoskeskukset, metsä, urheilupaikat, oma koti, kavereiden kodit sekä leikkipaikat ja -puistot.

Ikäväksi he kokevat esimerkiksi teiden huonokuntoisuuden, turvattoman liikenteen ja muiden ihmisten häiriökäyttäytymisen. Pelottavana pidetään muun muassa vilkasta liikennettä, kapeita ja huonokuntoisia kevyen liikenteen väyliä ja pimeitä metsiä.

Lähiluonto, rauhallisuus ja turvallisuus vaikuttavat asuinpaikkaan

Muuttokyselyssä selvitettiin, mitkä asiat vaikuttavat asuinpaikan valintaan Rovaniemellä. Kyselyyn vastasi 773 vastaajaa. Keskeistä asuinalueella on kyselyn mukaan lähiluonto, rauhallisuus, hyvät lähipalvelut ja liikuntamahdollisuudet. Lisäksi sopiva etäisyys keskustasta ja alueen yhteisöllisyys nähtiin tärkeinä tekijöinä.

Lapsiperheille kiinnostavia asuinalueita ovat kyselyn perusteella esimerkiksi Saarenkylä, Pöykkölä, Rantavitikka-Viirinkangas, Ylikylä, Koskenkylä-Oikarainen, Sinettä-Lehtojärvi-Sonka sekä Hirvas-Rautiosaari-Muurola. Lapsiperheille keskeisessä roolissa ovat turvallisuus, koulun läheisyys, mahdollisuus retkeillä ja olla luonnossa sekä lasten mahdollisuus liikkua itsenäisesti alueella.

Vastaajia huolettaa Rovaniemellä asumisessa korkea hintataso, sopivien asuntojen puute, julkisen liikenteen ja palveluiden heikkous. Lisäksi rajalliset työmahdollisuudet turismin vaikutukset sekä vähäiset kohtaamispaikat vaikuttavat kielteisesti asumiseen Rovaniemellä.

Opetuksen laatu, turvallisuus ja pienet ryhmäkoot keskeistä kouluissa ja päiväkodeissa

Yksi kyselyistä selvitti rovaniemeläisten näkemyksiä siitä, mitä tulisi erityisesti huomioida koulu- ja päiväkotiverkon suunnittelussa. Kyselyyn vastasi 590 vastaajaa.

Vastaajien keskeisin viesti on se, että pienet ryhmäkoot ja yksiköt tuovat laatua opetukseen ja turvaa lapsille ja nuorille. Ne nähdään keskeisenä lasten oppimisen, hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja turvallisuuden kannalta. Vastaajat näkevät, että ne tukevat yksilöllistä opetusta, lasten nähdyksi tulemista ja opetushenkilöstön jaksamista. Pätevä ja pysyvä henkilökunta on myös olennaisessa roolissa takaamassa opetuksen ja kasvatuksen laatua.

Kyselyyn vastaajat korostavat myös sitä, että koulumatkojen tulee olla lyhyitä ja turvallisia. Olennaisena nähdään se, että lapset pystyvät kävelemään matkan itsenäisesti.

Vastaajia huolettaa erityisesti suuret ryhmäkoot, opetuksen laadun heikkeneminen sekä se, että lapset jäävät ilman tarvitsemaansa huomiota.

Kyselyt osa laajempaa selvitystä päiväkoti- ja kouluverkosta

Kaupunki tekee parhaillaan selvitystä keskusta-alueen koulu- ja päiväkotiverkosta. Käytännössä selvitetään sitä, missä päiväkoteja ja kouluja tulevaisuudessa sijaitsee ja kuinka monta niitä tulisi olla. Selvitystä tehdään sivistyslautakunnan päätöksestä ja sen taustalla on muun muassa lasten määrän väheneminen.

Kyselyillä kerättiin tietoa päiväkoti- ja kouluverkon suunnittelun tueksi. Näkemyksiä on kerätty myös asukastilaisuudessa sekä tekemällä ryhmähaastatteluja päiväkoti-ikäisille. Asukkaiden näkemyksiä huomioidaan yhtenä näkökulmana tutkimus- ja muun asiantuntijatiedon ohella.

Kyselyiden tuloksia tullaan hyödyntämään myös muussa kaupungin suunnittelu- ja kehittämistyössä kuten strategisen yleiskaavan ja kaavoituksen taustatietona.
Katso kaikki uutiset