Uusi arki, tutut lapsuusmaisemat: Körköt vaihtoivat pääkaupunkiseudun tonttiin Kemijoen maisemissa

Julkaistu 9.6.2022 16:51

Liikennelentäjä Janne Körkkö pitää itseään onnen poikana. Pääkaupunkivuosien jälkeen hän löysi vaimonsa Saran kanssa kaksilapsiselle perheelleen Rovaniemeltä unelmien rantatontin, vieläpä lapsuuskotinsa maisemista Rautiosaaresta. Virtaava Kemijoki on elävä taulu perheelle valmistuvan talon isoista ikkunoista.

IMG_3921.jpg
Körköt toivovat pääsevänsä muuttamaan Rautiosaaren taloonsa ensi kesänä.

Kolmekymppisen pariskunnan kaipuu kotiseudulle kasvoi sitä mukaan, kun lapset alkoivat kasvaa. Vanhemmat miettivät erityisesti sitä, millaisen kasvuympäristön haluaisivat tarjota jälkikasvulleen.

- Vaikka viihdyin pääkaupunkiseudulla ja nautin erityisesti Etelä-Suomen pitkistä ja lämpimistä kesistä, en olisi suostunut perustamaan perhettä ja kasvattamaan lapsiani Vantaalla. Lasten ja nuorten elämä on pääkaupunkiseudulla niin paljon haastavampaa. Rovaniemelle paluumuutto alkoikin yllättäen tuntua hyvältä vaihtoehdolta, Sara kertoo.

Jannella oli koko ajan oli selvä ajatus siitä, että takaisin Rovaniemelle palataan vielä. Muutto sai lopullisen sysäyksen, kun hänen kotikylältään Rovaniemen Rautiosaaresta vapautui kaupungin hakuun juuri perheen talotoiveita vastaava tontti. Matkaa kylältä kaupunkiin on parikymmentä kilometriä.

Viime jouluna perheen muuttokuorma saapui Rovaniemelle kyydissään myös pienet, uudet rovaniemeläiset kolmevuotias Miiko ja pian yhden vuoden täyttävä Veikko.

- Pojat toivottavasti pääsevät vielä samaan, turvalliseen Rautiosaaren kouluun, jota itsekin kävin, pohtii Janne.

Eivätkä Körköt ole ainoita maailmalta kotikonnuille palanneita. Jannen omista lapsuudenystävistä kaksi on hiljattain muuttanut takaisin kotikylään. Moni haluaa tarjota lapsille samanlaisen kasvuympäristön, missä itsekin on saanut kasvaa.

- Meidän poikamme jo leikkivät yhdessä. Ystävyys jatkuu toisessa polvessa! Juuret ovat niin syvällä, ettei niitä katkaise mikään.

IMG_3941.jpg

Kemijoki virtaa vuolaana Körkköjen tulevan kodin takapihalla. Suvun pitkät perinteet siirtyvät isältä pojille. 

Yrittäjäksi yllättäen

Asiat loksahtelivat myös työrintamalla kohdilleen. Erikoishammasteknikon koulutuksen saanut Sara sai yhteydenoton rovaniemeläiseltä hammaslaboratorioyrittäjältä, joka etsi jatkajaa yritykselleen.

- Olen ollut Roidentilla joskus aikoinaan töissä. Yrittäjä oli kuullut, että olin muuttanut Rovaniemelle ja hän otti minuun yhteyttä. Olen nyt kaksi kuukautta pyörittänyt omaa firmaa, Sara kertoo.

Vapaa-ajan ongelmia perheellä tuskin tulee, sillä edessä on työntäyteinen raksakesä. Talo valmistuu pitkälti omin voimin lukuun ottamatta ammattilaisten rakentamia runkoa ja kattoa sekä kiinnittäviä tuulensuojalevyjä ja seinävilloja.

- Meillä ei varsinaisesti ole mitään tiukkaa aikataulua, sillä talo valmistuu työn ohessa. Ensi kesänä olisi kuitenkin mukava muuttaa. Taloa ympäröivästä, puhtaasta luonnosta saamme nauttia jo nyt. Pääkaupunkiseudulla luontoon piti hakeutua - täällä se on läsnä koko ajan, iloitsevat Janne ja Sara.

paluumuuttajat 2.jpg
Perheen pienin raksamies Veikko nauttii nyt Lapin kesästä.

Jaa sivu