Rovaseudun Markkinakiinteistöt on saanut uuden toimitusjohtajan. Vahvan kiinteistö- ja pankkitaustan omaava Saara Saari (46) aloitti työnsä maaliskuussa liike- ja toimistotiloja sekä teollisuushalleja yrityksille vuokraavassa yhtiössä. Jo ensimmäisten työviikkojen aikana korona pysäytti talouden kuin seinään.
“Yhtiöllämme on noin 250 vuokralaista, joista suurin osa on yrittäjiä. Me olemme olleet yhteydessä jokaiseen yrittäjävuokralaiseemme ja keskustelleet henkilökohtaisesti siitä, miten pääsisimme pahimman ylitse. Yhdessä kaupunginhallituksen kanssa teimme päätöksen maksujärjestelyistä kuten korottomista vuokranmaksuajoista”, kertoo
Saara Saari.
Työnaloitushaasteet eivät jääneet koronaan. Nyt Rovaniemellä varaudutaan suurtulvaan ja Rovaniemen Markkinakiinteistöt omistaa useita kiinteistöjä tulva-alueilla.
Haasteista huolimatta Saari katsoo tulevaan luottavaisena. Hän näkee Rovaniemen kaupungilla ja johtamallaan yhtiöllä valtavan potentiaalin, josta ei vielä olla otettu irti kaikkea mahdollista. Hän haluaa lähteä kehittämään tulevaisuuden Rovaniemeä, joka tulee olemaan koronan jälkeen toisenlainen kuin ennen.
Saara Saaren kolme tulevaisuuden visiota
VUOROPUHELU YRITTÄJIEN KANSSA
Yrittäjän arki on Saara Saarelle tuttua. Hän on varttunut kuusamolaisessa yrittäjäperheessä ja toiminut itse omistaja-yrittäjänä kiinteistönvälitysfirmassa vuosina 2004-2012. Hän päätyi kiinteistövälitysalalle jo Lapin yliopistossa oikeustiedettä opiskellessaan.
“Kuuluin pitkään Suomen Kiinteistövälittäjäliiton hallitukseen sekä sen eettiseen valiokuntaan, jossa olen päässyt näköalapaikalta seuraamaan alan kehittymistä. Olen toiminut myös Suomen Yrittäjät ry:ssä että naisyrittäjäjärjestössä, joten yhteydenpito paikallisiin yrittäjiin on minulle luontevaa.”
Saari peräänkuuluttaa koko kaupunkiorganisaatiolta uudenlaista vuoropuhelua yrittäjien kanssa. Johtamansa yhtiön hän haastaa pohtimaan uusia toimintatapoja, jotka istuvat myös koronan jälkeiseen maailmaan.
“Aiemmin yhtiöllämme on ollut tiloja, joita on vuokrattu. Nyt meidän pitää vastata yrittäjien tarpeisiin ja toiveisiin - olla kumppani, kulkea rinnalla ja etsiä yritykselle luontevasti järkevimmät tilaratkaisut.”
UUDET TAVAT TEHDÄ TÖITÄ JA RAKENTAA KIINTEISTÖJÄ
Saara Saari näkee, että erilaiset matalan kynnyksen tilat ovat tulevaisuutta.
“Ensimmäisiä asioita, joita uudessa työssäni otin hoitaakseni, oli vuokra- ja isännöintisopimuksen solminen RoiHub-yrittäjäyhteisön kanssa. RoiHub on moderni, toimistohotellin ja yrityshubin yhdistelmä, jossa parinkymmenen kiinteän vuokralaisen lisäksi on vuokratiloja satunnaisille tarvitsijoille ja pienyrittäjille.”
Saari uskoo tällaisten yhteisöllisten työtilojen tuovan toivottua kollegiaalisuutta yksinyrittäjille sekä synergiaetuja tiloissa toimivien yritysten välille.
Myös tilojen ja rakennusten muunnettavuus ja siirrettävyys ovat tämän päivän rakentamista. Hyvä esimerkki ovat uudet monikäyttöiset, erilaisten kohderyhmien tarpeita täyttävät koulurakennukset.
“Nykymaailmassa olla havahduttu siihen, että rakennuksia ei tehdä yhtä, tiettyä tarkoitusta varten. Monikäyttöiset rakennukset eivät vaadi mittavia miljoonainvestointeja eikä valmistuttuaan jättimäisiä ylläpitokustannuksia. Koko perinteinen ajattelu tulee muuttumaan ja meidän Rovaniemellä pitää ottaa tämä fakta kaikessa suunnittelussa huomioon.”
KAUPUNGIN ARVOKIINTEISTÖJEN JALOSTAMINEN
Saara Saari innostuu silmin nähden, kun keskustelu siirtyy kaupungin arvokiinteistöihin.
“Rakastan Alvar Aallon arkkitehtuuria ja huonekaluja. Rovaniemellä on käsissään todellinen valttikortti: omistamme Aallon suunnittelemia arvokiinteistöjä sijainniltaan strategisesti todella hyvillä paikoilla. Tämän kaupunkilaisten yhteisen omaisuuden nostaminen sille kuuluvaan arvoon on yksi keskeisimmistä päämääristäni.”
Saari visioi Alvar Aallon Koskikadun ja Jaakonkadun risteyksessä sijaitsevien kerrostalojen uutta tulemista sekä muun muassa matkailijoita houkuttelevaa Alvar Aalto -kahvilaa. Rovaniemellä on myös Ferdinand Salokankaan suunnittelemia rakennuksia, joilla olisi valtava potentiaali.
“Miksi Barcelonaan matkustetaan? Gaudin takia. Meilläkin on vastaavanlaiset ässät hihassamme, jos vain ryhdymme ammattimaisesti ja systemaattisesti niitä kehittämään.”
Hän toivoo, että määrätietoisella ja kaupunkilaisten kanssa vuorovaikutuksessa tehtävällä kehitystyöllä myös matkailukaupungin betoniviidakkomainen kaupunkikeskusta voitaisiin tehdä viihtyisäksi ja houkuttelevaksi. Puhumattakaan ranta-alueesta, joka on vielä täysin hyödyntämättä.
Hyvänä ideana hän nostaa esille Liisa Ansalan tuoreen ehdotuksen superterassista eli Lordin aukion muuttamista kesän ajaksi terassiaukioksi kaikkien turvallisuus ja terveys huomioiden. Tästä voisi olla apua paikallisten ravintoloiden selviytymiselle koronarajoitusten aikana.
“Yleisesti ottaen kaipaan ammattimaisempaa otetta kehittämiseen. Mielestäni meidän tulisi nyt tarttua yhteen tai kahteen juttuun ja viedä ne kunnolla, asiantuntijuudella loppuun. Olen käytännön toimija ja pidän siitä, että asioita saadaan aikaiseksi.”
https://www.rovaseudunmarkkinakiinteistot.fi/