Valtuusto kokoontui: vihreää valoa konserniohjeelle ja asemakaavamuutokselle Teollisuustiellä – Mikkel Näkkäläjärven tilalle kaupunginhallitukseen nousee Harri Rapo

Julkaistu 25.9.2023 17:15

valtuustosali symbolinauhalla.jpg

Rovaniemen kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina 25.9.2023. 

Kaupunginvaltuusto päätti seuraavista asioista: 

  • Valtuusto hyväksyi Alakorkalossa osoitteessa Teollisuustie 50 sijaitsevan asemakaavan muutoksen. Se mahdollistaa osalle korttelialueesta liiketoimintaa ja osalle teollisuus- ja varastotoimintaa. Kaupunki on varannut alueen J&J Lakkapää Oy:lle, jolla on tavoitteena toteuttaa alueelle rakennustarvikemyymälä ja varastoalue. 

  • Valtuusto hyväksyi Rovaniemen kaupungin konserniohjeen. Valtuusto päätti lisätä ohjeeseen turvallisuuteen ja varautumiseen liittyvän kappaleen. Sen mukaan koko konsernin velvollisuutena on huolehtia toimintansa jatkuvuuden turvaamisesta siten, että konsernin toiminta voi jatkua häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.

    Konserniohje määrittelee keskeisimmät toimintatavat muun muassa konsernijohtamiseen, -valvontaan ja -ohjaukseen, konserniraportointiin, kokouksessa edustamiseen, omistajan ennakkokannan hankkimiseen, talouden ja toiminnan suunnitteluun, rahoitukseen, tiedottamiseen ja luottamushenkilöiden tiedonsaantiin sekä tukipalveluihin. 

  • Valtuusto myönsi Mikkel Näkkäläjärvelle eron kaupunginhallituksen jäsenen ja 1. varapuheenjohtajan tehtävistä. Näkkäläjärvi valittiin hiljattain SDP:n puoluesihteeriksi. Valtuusto valitsi Näkkäläjärven tilalle kaupunginhallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi Harri Rapon ja kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajaksi Maria-Riitta Mällisen. 

  • Valtuusto myönsi Samu Paulinille ja Liisa Helinille eron käräjäoikeuden lautamiehen tehtävistä. Valtuusto nimesi uusiksi lautamiehiksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi Katri Kerolan ja Marianna Möllerin.

  • Lisäksi valtuusto sai tiedoksi ajankohtaisen sidonnaisuusrekisterin. 

Valtuuston kokouksen pöytäkirja julkaistaan kaupungin verkkosivuilla: https://rovaniemi.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kaupunginvaltuusto