Jotta yksityistielle voi saada avustusta, tiekunnan pitää olla perustettuna avustusta haettaessa.
(Juttua päivitetty 9.5.2023 klo 12:55: Aiemmin jutussa luki, että tiekunnan tulee olla perustettuna avustusta haettaessa. Uusi tieto on, että avustusta voi hakea, mutta sitä ei voida myöntää, ennen kuin tiekunta on perustettu.)
Rovaniemen yksityisteiden hoitoon ja kunnossapitoon tarkoitetut avustukset tulevat hakuun jälleen tänä keväänä. Rovaniemen harkinnanvaraisten yksityistieavustusten myöntämisperusteet hyväksyttiin Rovaniemen yhdyskuntasuunnittelun lautakunnassa yksimielisesti 21.3.2023.
Lautakunnan päätös koskee vain yksityistielain mukaisia kunnossapitoavustuksia. Niin sanottujen omateiden hoidon avustamista selvitetään erikseen, ja asiasta päätetään myöhemmin.
Yksityistieavustusta voi saada yksityistie, jonka kautta kuljetaan vähintään yhdelle vakituisesti asutulle kiinteistölle ja jolle on perustettu tiekunta. Rovaniemen kaupunki myöntää tiekunnille kunnossapitoavustuksen joko rahallisena avustuksena tai kunnossapitona.
Jotta yksityistielle voi saada avustusta, tiekunnan pitää olla perustettuna avustusta haettaessa. Kunnossapitoavustusten haku käynnistyy Rovaniemellä 1.5.2023 ja päättyy 31.7.2023. Tiekunta päättää kokouksessaan kunnossapitoavustuksen hakemisesta ja siitä, missä muodossa se hakee avustusta. Avustusta myönnetään kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
Avustus kunnossapitona
Kaupungin kunnossapito sisältää hoitokausittain seuraavat työtehtävät:
Talvihoito:
- aurausviittojen asennus ja poisto
- talviauraus (lumen ja sohjon poisto talvihoitoluokan IV mukaisesti)
- polanteen poisto ja pinnan tasaus (talvihoitoluokan IV mukaisesti)
- jäätyneiden rumpujen ja sivuojien sulatus (ei liittymärumpuja)
- liukkaudentorjunta (pääosin karhentamalla)
- risteysnäkemien madaltaminen
Kesähoito:
- päällystettyjen teiden kevätharjaus
- kevyt kevätlanaus, jos tien kulutuskerros sen mahdollistaa ja pölynsidonta kevätlanauksen yhteydessä
- kevyt syyslanaus, jos tien kulutuskerros sen mahdollistaa
- niitto 1 krt/vuosi
- vesakon raivaus (5 vuoden välein, katu-urakan työohjelman mukaisesti)
- vähäisten vaurioiden korjaukset (esim. rumpuheittojen tasaaminen ja maakivien poisto)
- siltojen pesu ja vuositarkastus
- päällysteiden paikkaus (liikennettä vaarantavat reiät)
Rahallinen avustus määräytyy tien pituuden mukaan
Rahallinen kunnossapitoavustus myönnetään käytettäväksi yksityistien
kunnossapitokuluihin. Avustusta ei erikseen myönnetä kesä- ja talvihoitoon, vaan tiekunta
voi itse ohjata avustukset tarpeellisiksi katsomiinsa kohteisiin.
Avustuksen määrä lasketaan avustettavan tieosuuden pituuden perusteella
seuraavasti: 0–4 kilometrin tieosuudelle avustus on 900 €/km ja tämän ylittävältä osalta 500 €/km. Esimerkiksi kuuden kilometrin mittaiselle tielle avustusta voi saada 4600 euroa.
Hakuohjeista tiedotetaan huhtikuussa
Avustuksen saannin ehdot löytyvät oheisesta liitteestä (linkki alla kohdassa Tiedostot).
Yksityistieavustusten ehdot ja hakuohjeet kootaan Rovaniemen kaupungin verkkosivuille osoitteeseen rovaniemi.fi/yksityistiet huhtikuun aikana. Kaupunki myös tiedottaa avustusten hakemisesta huhtikuussa.
Lisätietoja voi kysyä Marko Rautiolta (marko.rautio@rovaniemi.fi) tai Janne Alkilta: (janne.alkki@rovaniemi.fi).